Esittelyssä

Support   Durable   Nuker   Disabler   Escape

Manaa hornamaista tulta vihollistesi niskaan samalla kun vangitset heidät pahansuopaan puristukseesi. Päästä voimasi valloileen taistelussa, keräten voimaa teurastetuista vastustajista, joiden oma hyökkäysvoima kutistuu lähelläsi. Raasta repeämä todellisuuteen siirtääksesi itsesi ja liittolaisesi kartan läpi tuomaan verisen rangaistuksen niille, jotka asettuvat Vrogros Underlordia vastaan.

Hänen tulostaan ei kertonut yksikään taru eikä laulu.

Syvällä maan uumenissa, Aziyogin obsidiaanikaupungissa, Vrogros, Hornan syövereiden herra, valmistautuu laumoineen sotaan. Kansansa hirviömäisten seppien aseistamana ja Mustan kuilun voimiin perehtyneenä Vrogros kykenee tuomaan tulta ja lamauttavaa rappiota maailmojen välisistä vääristymistä, tuhoten tai orjuuttaen kaiken tielleen osuvan. Ensimmäiset syvyyksien tunkeutujat ovat hänen käskystään jo marssineet kuilun läpi maanpinnalle, tarkoituksenaan vain koetella yläpuolen valtioiden voimaa ennen tuhoutumistaan. Nyt, hänen täyden sotajoukkonsa valmistautuessa loputtomaan valloitukseen, Hornan syövereiden valtias astuu itse maan kamaralle ilmoittaakseen tulevasta valtakaudestaan.

Firestorm

Kutsuu tuliaaltoja, jotka vahingoittavat kohdealueen vihollisyksikköjä ja aiheuttaa palovahinkoa ajan myötä.

Pit of Malice

Repäisee kohdealueelle kuolettavan railon, johon liikkuvat yksiköt jähmettyvät hetkeksi ja ottavat vahinkoa. Voi vaikuttaa jokaiseen yksikköön vain kerran.

Atrophy Aura

Lähellä olevat viholliset heikentyvät ja menettävät osan perusvahingostaan. Jos vihollinen kuolee Atrophy Auran vaikutuksen alaisena, Underlord saa lisävahinkoa.

Dark Rift

Avaa pimeän kuilun liittolaisyksikön sijaintiin. Lyhyen ajan kuluttua Underlord ja kaikki läheiset liittolaissankarit siirtyvät kohdeyksikön sijaintiin. Dark Riftin voi peruuttaa loitsimisen aikana. Jos se peruuntuu tämän tai kohdeyksikön kuoleman takia, Dark Rift täytyy ladata uudelleen.

Tässä päivityksessä myös

Pelinjälkeinen tulostaulukko

Peli on ohi, kun muinaislinna sortuu, mutta pelin analysointi jatkuu pitkään sen jälkeenkin. Uudesta pelinjälkeisestä tulostaulukosta näet eri pelaajien suoritumisen monelta kantilta, mikä auttaa selvittämään pelin kulun ja kriittiset käännekohdat. Haluatko katsoa yhtä peliä pidemmälle? Myös aikaisempien otteluiden ja turnauspelien tiivistelmät ovat saatavilla.

Yleiskatsaus

Tarkastele joukkueiden jäsenten tehokkuutta Yleiskatsaus-ruudulla. Paina yksittäistä sankaria nähdäksesi yksityiskohtaisen analyysin hänen pelityylistään ottelussa ja kuinka hän suoriutui verrattuna omaan keskitasoonsa kyseisellä sankarilla. Valitse sitten vastapuolen sankari verrataksesi heidän suoriutumistaan keskenään. Voit jopa selata jokaisen sankarin esinehankintoja peliajan mukaan, sekä tutkia heidän käyttämiään kosmeettisia esineitä.

Pistetaulukko

Pistetaulukkoon sisältyy perinteinen ottelun jälkeinen tieto, kuten tapot, nettoarvo, esineet, kätyritapot, yms. Nyt voit myös nähdä, montako kertaa kukin pelaajista surmasi vihollisen sankarin, mitä tukiesineitä tiimikaverit käyttivät, ja missä järjestyksessä kukin kohotti kykyjensä tasoa.

Kaaviot

Seuraa jokaisen pelin kehityssuuntaa ja muutoskohtia joukkueen XP ja nettoarvo -kaaviolla; katso mitkä pelaajat johtivat kullan ja kokemuksen keräämisessä pelaajan nettoarvo ja pelaajan taso -kaavioilla; ja tutki koska tärkeät esineet liittyivät peliin pelaajan esineet -aikajanalla. Voit valita yksittäisiä pelaajia kaavioissa kartoittaaksesi heidän kulkusuuntaansa kohti voittoa tai tappiota.

Plus

Tiimikaverien tilastot

Kiinnostaako tietää, miten pelaat tietyn kaverin kanssa? Yritätkö muodostaa ryhmää, jossa on toisiaan parhaiten tukevat tiimikaverit? Uudesta profiiliosiosta näet nyt menestyksesi tiettyjen kavereiden kanssa. Sivulta löydät yhdessä pelattujen ja voitettujen pelien määrän, voittoprosentin ja kaverin suoritumisarvosanan.