Luodaan esineitä sankarille: Earthshaker
Alla on tarvittavat tiedot, joiden avulla voit luoda hyväksyttävän esineen sankarille Earthshaker.


Earthshaker - taustatarina

Golemien tai gargoilien tapaan Järistäjä oli aluksi yhtä maan kanssa, mutta kulkee nyt vapaana sen päällä. Toisin kuin nuo muut olennot, hän hoiti luomistyönsä itse oman tahtonsa voimalla, eikä näin palvele mitään herraa. Syvässä kivenkolossa viettämässään levottomassa unessa hän tuli tietoiseksi yllään vapaana virtaavasta elämästä. Uteliaisuus voitti.



Maanjäristysten aikaan Nishain huiput ravistelivat itsensä vapaaksi maanvyöryjen voimalla, siirtäen jokia ja tehden matalista laaksoista pohjattomia rotkoja. Kun maa vihdoin rauhoittui, Järistäjä ilmaantui laskevan pölypilven keskeltä heitellen syrjään massiivisia kivenlohkareita kuin kevyen peiton.



Hän oli muotoutunut kuolevaiseksi pedoksi ja ottanut nimen Raigor Kivisorkka. Nyt hän vuotaa verta ja hengittää, joten hän voi myös kuolla. Mutta hänen henkensä on silti yhtä itse maan kanssa, hän kantaa mukanaan sen voimaa maagisessa toteemissa, joka ei ikinä jätä häntä. Sinä päivänä kun Järistäjä taas kerran sulautuu yhdeksi maankamaran kanssa, se tervehtii häntä kuin tuhlaajapoikaa.

Malli- ja tekstuuritiedostot

Käytä sankarin mallia, jotta näet esineesi kontekstissaan. Lataa Earthshaker malli

Esineiden paikat ja rajoitukset

Head
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 3000
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1200
  • Tekstuurin koko: 512H x 512W
Arms
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 3000
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1200
  • Tekstuurin koko: 512H x 512W
  • To support the Planetfall Arcana, the model must be split into separate left-hand and right-hand bracer meshes that will be submitted together via the workshop tool.
Weapon
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 2500
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1000
  • Tekstuurin koko: 512H x 512W
  • To support the Planetfall Arcana, the model must be split into separate totem and saddle meshes that will be submitted together via the workshop tool.
  • Tämä malli tulee ensisijaisesti kiinnittää luuhun: totem_1
Belt
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 4000
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1600
  • Tekstuurin koko: 512H x 512W