Workshopin ohjeet - Sankariresurssit - Outworld Destroyer

Luodaan esineitä sankarille: Outworld Destroyer
Alla on tarvittavat tiedot, joiden avulla voit luoda hyväksyttävän esineen sankarille Outworld Destroyer.


Outworld Destroyer - taustatarina

Harbinger, kunniallisen ja taianomaisen rodun edustaja ja vartioston ainoa eloonjäänyt vartija, vaanii Tyhjiön reunalla. Tältä rakeiselta, kristalliselta Ääreisyydeltä se on tarkkaillut taivaita ikuisuuksien ajan ja valvonut kaikkea epäilyttävää tähtien toisella puolen, pohjattoman yön alla. Syvälle älyn ja ajatuksien hiloihin on painettu kuvio, joka muistuttaa pimeyksien ennustusta; pimeä musiikki, joka kertoo pahuuden joskus heräävän tämän luomakunnan reunojen ulkopuolella ja kääntävän katseensa maailmaamme kohti. Ollessaan vartiossa Ääreisyyden Tuhoaja ei paljoa kiinnittänyt huomiota tapahtumiin oman aurinkonsa ympärillä. Mutta Muinaisten sodan äänien kaikuessa vaaran uhka tuntui kasvavan, mikä lähetti sen kohti aurinkoa, vierailemaan tällä sotatantereella. Harbingerin rooli ennustuksissa on varsin selkeä: sen paluu ennustaa pahojen asioiden tapahtumista. Mutta jo sen läsnäolo on tarpeeksi paha asia.

Malli- ja tekstuuritiedostot

Käytä sankarin mallia, jotta näet esineesi kontekstissaan. Lataa Outworld Destroyer malli

Esineiden paikat ja rajoitukset

Head
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 3000
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1200
  • Tekstuurin koko: 512H x 512W
Back (Wings)
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 3000
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1200
  • Tekstuurin koko: 512H x 512W
Weapon
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 2500
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1000
  • Tekstuurin koko: 256H x 256W
  • Tämä malli tulee ensisijaisesti kiinnittää luuhun: RWeapon
Armor
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 3500
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1400
  • Tekstuurin koko: 512H x 512W