Luodaan esineitä sankarille: Omniknight
Alla on tarvittavat tiedot, joiden avulla voit luoda hyväksyttävän esineen sankarille Omniknight.


Omniknight - taustatarina

Purist Thunderwrath oli kokenut ja lannistumattomasti taisteleva ritari, joka oli vannoutunut ritarikuntaan, jossa hän kasvoi aina aseenkantajasta kunniakkaaksi vanhemmaksi ritariksi asti. Hän oli kuluttanut koko elämänsä Kaikkitietävyyden, Kaikkinäkevän silmän palveluksessa. He taistelivat pyhää sotaa, ja niin vannoutunut Thunderwrath oli tähän, että hän ei koskaan edes kyseenalaistanut sen tarkoitusta, kunhan vain jaksoi taistella. Mutta vuosien varrella vanhemmat ritarit kuolivat ja heidät haudattiin tien sivuun. Veriveljiensä kaatuessa Kaikkitietävyyttä kunnioittamattomille olennoille ja aseenkantajiensa hävitessä tuhon ja kulkutautien tieltä, Thunderwrath alkoi kyseenalaistamaan valansa merkitystä – koko ristiretkien merkitystä.



Meditoituaan pitkään ja syvään hän jätti armeijan ja lähti matkalle takaisin Emauracusin rinteille, haastaakseen Kaikkitietävyyden papit. Yksikään ritari ei ollut kyseenalaistanut heitä ennen, ja tästä johtuen he yrittivät heittää hänet uhrikaivoon. Mutta Purist ei liikkunut. Katsoessaan pappeihin, hän alkoi hehkua pyhää valoa ja he tajusivat, että Kaikkitietävyys oli päättänyt paljastaa itsensä hänelle. Ylipappi otti hänet mukaansa matkalle syvimpään, pyhääkin pyhempään holviin, jossa he eivät odottaneet mitään abstraktia näkemystä tai siitä saatavaa viisautta, eivätkä kummallisia riimuja, joiden tulkitseminen vaatisi lähestulkoon mielenvikaa, vaan tätä ikiaikaista olentoa itseään. Se ei ollut vain virunut näiden kivien sisällä miljardeja vuosia; ei, se oli luonut ne.



Kaikkitietävyys oli luonut koko planeetan ympärilleen suojaksi avaruuden vaaroilta. Tästä johtuen Kaikkinäkevä silmä sanoi luoneensa maailman, ja nähtyään tämän kaiken, Purist ei epäillyt enää sanaakaan. Ehkä Kaikkitietävyys on valehtelija, vangittuna syvälle kiviin, eikä sittenkään maailman luoja, mutta Omniritari ei enää koskaan kyseenalaistanut uskoaan. Hänen tavoitteellaan oli vihdoinkin jokin tarkoitus. Ja siitä ei ole kysymystäkään, etteivätkö hänen voimansa, joilla hän vahvistaa sekä itseään että ystäviään, olisi aitoja.

Malli- ja tekstuuritiedostot

Käytä sankarin mallia, jotta näet esineesi kontekstissaan. Lataa Omniknight malli

Esineiden paikat ja rajoitukset

Head
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 3000
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1200
  • Tekstuurin koko: 512H x 512W
Shoulders
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 2500
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1000
  • Tekstuurin koko: 512H x 512W
Arms
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 1500
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 600
  • Tekstuurin koko: 256H x 256W
Back
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 3500
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1400
  • Tekstuurin koko: 512H x 512W
Weapon
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 2500
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1000
  • Tekstuurin koko: 256H x 256W
  • Tämä malli tulee ensisijaisesti kiinnittää luuhun: hammer0_0