Luodaan esineitä sankarille: Abaddon
Alla on tarvittavat tiedot, joiden avulla voit luoda hyväksyttävän esineen sankarille Abaddon.


Abaddon - taustatarina

Avernuksen kastemalja on myös kyseisen suvun voimien lähde, mihin perustuksissa olevasta halkeamasta on virrannut profeetallista voimaa jo sukupolvien ajan. Jokainen tämän suuren Avernuksen suvun vastasyntynyt kastetaan mustassa usvassa, ja tämän kasteen myötä he saavat luontaisen yhteyden maidensa salaperäisiin voimiin. He kasvavat siinä uskossa, että he ovat sukupolvelta toiselle siirtyvien perinteiden raivokkaita suojelijoita alueen tapojen mukaisesti. Mutta mitä he oikeasti suojelevat, on kastemalja itse. Ja usvan liikkeellepanevat voimat ovat epäselviä.



Kun vastasyntynyt Abaddon kastettiin tässä kastemaljassa, sanotaan, että jotain meni pieleen. Lapsen silmissä leimahti ymmärryksen valo, joka sävähdytti kaikkia läsnäolijoita ja sai pappismiehet kuiskailemaan. Hänen kasvatuksensa odotettiin seuraavan samoja polkuja kuin kaikkien Avernuksen suvun vesojen kasvatus, eli sotilaskoulutus, jotta hän voisi tarvittaessa johtaa suvun joukot puolustamaan esi-isiltä perittyjä maitaan. Mutta Abaddon oli kuitenkin erilainen. Toisten harjoitellessa aseiden kanssa, Abaddon laskeutui mietiskelemään usvan läheisyyteen. Hän nautti suuria annoksia huuruista, jotka pulppusivat kastemaljasta, opetellen yhdistämään henkensä salaperäisen voiman kanssa, joka virtasi jostain kaukaisuudesta; ja niin hänestä tuli mustan usvan olento.



Avernuksen suvun keskuudessa esiintyi kuitenkin katkeruutta – niin suvun vanhimmat kuin nuorimmatkin syyttivät Abaddonia vastuunsa laiminlyömisestä. Mutta kaikki ne syytökset loppuivat Abaddonin karauttaessa taisteluun ja heidän nähdessä, kuinka tämä salaperäinen usva oli antanut hänelle voiman hallita elämää ja kuolemaa. Voiman, jota kukaan suvun jäsenistä ei ollut koskaan ennen hallinnut.

Malli- ja tekstuuritiedostot

Käytä sankarin mallia, jotta näet esineesi kontekstissaan. Lataa Abaddon malli

Esineiden paikat ja rajoitukset

Head
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 3000
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1200
  • Tekstuurin koko: 512H x 512W
Shoulders
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 2500
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1000
  • Tekstuurin koko: 256H x 512W
Back
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 3000
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1200
  • Tekstuurin koko: 512H x 512W
Weapon
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 2500
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 1000
  • Tekstuurin koko: 256H x 256W
  • Tämä malli tulee ensisijaisesti kiinnittää luuhun: sword_1
Mount
  • LoD0-kolmikulmioiden rajoitus: 6000
  • LoD1-kolmikulmioiden rajoitus: 2400
  • Tekstuurin koko: 512H x 512W